"Dada means nothing. And you are all idiots." - Julian Rosefeldt: Manifesto
Julian Rosefeldtin Manifesto (2015) on taideteos, jota olen tietämättäni odottanut jo pitkään. Siitä on hieman liian kauan kun mikään teos tai näyttely on tehnyt minuun tällaisen vaikutuksen: laittanut pään sekaisin, mukiloinut kehoani niin, että joka paikkaa särkee, aiheuttanut vierotusoireita ja kuumotusta, pyörinyt mielessäni repeatilla päivästä toiseen.
Manifesto on 13:sta videosta koostuva filmi-installaatio, jossa Cate Blanchettin tulkitsemat 13 persoonaa julistavat 1900-luvun länsimaisen taiteen ismien manifestejä. Prologi kestää vain muutaman minuutin, mutta 12 "varsinaista" videota kestävät kukin noin kymmenen minuuttia. Kokonaisuudessaan teoksen kokemisessa meneekin vähintään kaksi tuntia. Jonkinlainen tauko on suositeltavaa pitää, sillä niin mieli kuin keho on Manifestossa kovilla. Istuminen ja seisominen alkavat tuntua puolessavälissä uuvuttavilta, ja itse tekstiä on teoksessa valtava määrä, mikä vaatii paljon keskittymiskykyä. Manifestoa varten kannattaakin olla hyvin ravittu, nesteytetty ja levännyt, jotta teoksesta saa mahdollisimman paljon irti.
Blanchettin 13 persoonaa ovat enemmin arkkityyppejä tai karikatyyrejä kuin hahmoja, kuten Blanchett totesi Tribeca Film Festivalilla tehdyssä haastattelussa. Teoksen ydin on persoonien ja tilanteiden suhteessa videoiden ismien manifesteihin. Onnistunein ja mieleenpainuvin on dadaismi-manifesti, jonka leskirouva pitää puheena hautajaisvieraille ennen arkun laskemista. "Dada is still shit, but from now on we want to shit in different colours to decorate the art zoo with all consular flags" leski julistaa arkun eteen kokoontuneille nyyhkyttäville hautajaisvieraille. Dadaismi-manifestin suhde hautajaistilanteeseen on kaikessa absurdiudessaan nerokas. Muita erityismaininnan arvoisia manifesteja ovat fluxus/merz/performanssi, käsitetaide/minimalismi, situationismi, pop-taide ja elokuva/epilogi.
Manifesto on loistava, muttei täydellinen. Noin puolet videoista eivät ansaitse critic's choice -mainintaa, ja muutamat niistä ovat jopa tylsiä tai puuduttavia. Jokaisen videon alussa ja lopussa on noin puolet rauhallista ja manifestien pauhauksesta palauttavaa hiljaista videokuvaa, joissa kuvataan muita henkilöitä, maisemia tai tiloja. Ne ovat parhaissa tapauksissa hyvin vaikuttavia ja mielenkiintoisia, mutta huonoimmillaan ne ovat epäkiinnostavia tai epäuskottavasti näyteltyjä. Nämä hiljaiset hetket ovat kuitenkin onnistuneen kokonaisuuden kannalta ehdottoman olennaisia.
Taidehalli ei ole tilana ehkä paras Rosefeldtin Manifestolle. Siskoni näki viime kesänä teoksen Berliinissä, jossa kaikki 13 videota esitettiin yhdessä tilassa. Taidehallissa teos on jaettu moneen huoneeseen, jolloin manifestien transsinomaiset julistukset eivät pääse täyteen potentiaaliinsa. Taidehallista lähtiessäni pohdin toimisiko teos paremmin elokuvana (jollaisena se on ollut nähtävissä ympäri maailmaa) kuin installaationa. Nyt muutaman päivän teosta sulateltuani voin todeta, että ei, ei toimisi. Elokuvassa jokaiseen manifestiin pystyy varmasti keskittymään paremmin, mutta manifestien julistuksista tekee erityisen vaikuttavia niiden kokeminen päällekkäisinä, risteävinä, kakofonisina ja ristiriitaisina, jossa on luultavasti onnistuttu Berliinin tilassa paremmin.
Jos saat tilaisuuden kokea Manifesto, tartu siihen oitis ja mene! Suositeltavaa ei kuitenkaan ole mennä suoraan Manifestosta toiseen taidenäyttelyyn. Julistusten jälkeen tuntuu kuin Blanchett olisi koko ajan kuiskaamassa korvaan ja muistuttamassa "Eihän tämä ole taidetta!"
Julian Rosefeldt: Manifesto Taidehallissa 15.10. asti.
Taidehalli on ke 11.10. - su 15.10. poikkeuksellisesti auki klo 11 - 20.
Kuvatuksen jäsenet voivat hankkia Taidehallin Pro-kortin (14e), joka
mahdollistaa vapaan pääsyn kaikkiin Taidehallin näyttelyihin vuoden ajan.