Taidehistoriallinen tarot-tuokio

Menneisyys

Kiirehdin pääsykokeisiin. En ehdottomasti halua, enkä voi olla myöhässä. Koko tulevaisuuteni on kortilla ja nyt on pantava parastaan. Paikka kuhisee toinen toistaan hukassa olevamman näköisiä humanistinalkuja. Kaikki on pääsykokeissa niin sekavaa.

"Jättäkää laukut luentosalin reunoille, mukaan saa ottaa vain kynän ja henkilöllisyystodistuksen."

"Entäs pyyhekumin?"

"Joo tottakai pyyhekumi kannattaa ottaa."

"Entäs viivotin?"

"No jos aiot tehdä marginaaleja, niin kyllä se sitten kannattaa olla."

"Varmaan terotinkin on ok?"

"Joo..."

"Mites toi vesipullo?

"Sen saa myös ottaa..."

Tilanne on niin jännittävä, että otan vahingossa mukaan koko penaalin. Ryntään viemään sen takaisin laukkuuni, etteivät vaan syytä huijauksesta. Kävin vessassa juuri ennen kokeen alkua ja heti pissattaa. Itse koe menee mielestäni hyvin, palaan parin tunnin päästä tekemään kokeen toisen osan. Kokeesta lähdettyäni kaikki tuntuu niin oudolta. Oliko elämäni nyt tässä? Jäänkö ikuisesti kaupan kassalle? Menikö koe ihan penkin alle vai olenko jo valmis maisteriksi? Ei meitä ollut siellä niin monta, pystyn helposti laskemaan todennäköisyyden sisäänpääsylleni, mutten luota prosentteihin.

Muutaman kuukauden päästä tulokset julkistetaan. Ystäväni kertoo, että tulokset tulevat keskiyöllä nettiin. Eivät tulleet. En saa unta, vaan herään muutaman sängyssä pyörityn tunnin jälkeen ja istun koneen eteen. Enää 12 minuuttia ja niiden on pakko tulla nettiin. 12 minuuttia kuluu ja siinä ne nyt on. Kamala määrä nimiä eikä taidehistoriaa löydy mistään. Yllättäen se on aakkosjärjestyksessä viimeisten joukossa.

Tuossa se nyt on! Minä tein sen, minä voitin! Vähän yli kuukauden päästä elämäni voi todella alkaa. Kaikki tuntuu taas niin valoisalta. Aurinko paistaa, enkä voisi olla onnellisempi. Onnitteluviestejä satelee kaikista galakseista.

Nykyisyys

Istun työpöytäni äärellä kotona ja avaan tiiliskiven kokoisen kirjan, johon kolme ihmistä on tehnyt alleviivauksia. Kirja näyttää sivu sivulta aina vain enemmän lasten värityskirjalta, tekisi itsekin mieli alkaa värittämään. Ryhtini on huonompi päivä päivältä, selkään jomottaa ja niska on jumissa. Ei olisi pitänyt tutustumisviikolla jättää ergonomia-luentoa välistä.

Aurinko paistaa ulkona, mutten rohkene lähteä edes opiskelijalounaalle kamalaan tuuleen ja tuiverrukseen. Parempi pysytellä sisällä, mikäs minulla kaikkien näiden kirjojen keskellä. Yritän oppia ja sisäistää kaiken, mutta opittavaa tietoa on yksinkertaisesti liikaa. Täytyykö minun edes oikeasti tietää kaikesta kaikki? Odotan jo seuraavaa tenttiä, vaikka siihen on vielä melkein kuukausi. Opintopisteiden saaminen tuntuu samalta kuin uusien Pokémonien rekisteröiminen Pokédexiin, siihen jää koukkuun. Opintopisteitä ei voi kouluttaa, mutta ne kouluttavat minut.

Vappu lähestyy kiivasta tahtia. Kaiken maailman ihmiset toivottelevat sähköpostitse "hyvää vapunaikaa". Vappu on opiskelijan joulu - lahjana tosin on vain omat juomat ja ainejärjestön radioaktiivinen booli. Monen yliopisto-opiskelijan lukuvuosi päättyy vappuun, totta kai sitä pitää juhlia. Minä en halua juhlia ensimmäisen opiskeluvuoteni loppumista. Ei enää lounastreffejä, humanistihiprakkaa, hallituksen kokouksia, tulostinläpysköjä tai luentokuulusteluja moneen kuukauteen. Ensimmäinen vuoteni meni hujauksessa, enkä saa sitä koskaan takaisin. Ensi vuosi on kaikesta huolimatta toivoa täynnä - perusopinnot vaihtuvat aineopintoihin, uudet ykköset saapuvat, Pokémoneja ropisee kuin Vegasin rahapeleissä.

Tulevaisuus

Graduni loppumetreillä saan puhelun, jossa minua pyydetään ryhtymään Dionysos-jumalan kunniaksi pystytettävän uuden glyptoteekin perustajaksi ja luonnollisesti johtajaksi. Paraisten rannoille oli kuulemma huuhtoutunut satoja antiikin Kreikan patsaita, aika erikoinen sattuma. Tuntuu kuin kaikki yliopisto-opintoni olisivat johdatelleet minua tähän kohtaloon.

Teen 60-vuotisen uran glyptoteekin johtajana. Paraisille perustettu glyptoteekki on kasvanut valtavasti, ja kattaa lopulta monen hehtaarin puiston, jota tullaan ihastelemaan kaikista maailman kolkista. Suomen talous kasvaa koko ajan lisääntyvän turismin turvin. Uuden 5000 euron setelin muotokuvassa hymyilen vienosti. Testamenttaan omaisuuteni Turun yliopistolle. Mutantoituneen rottakuninkaan asuttama ex-ainejärjestötalo Mimesis puretaan vihdoin maan tasalle, ja sen tilalle pystytetään muistokseni Otto Lehtosen rauhanalttari.

- Kuvat on otettu Kööpenhaminan Statens Museum for Kunstissa.