Myrskyä ja tyyntä -- Oman elämänsä kohtalotar odotusten ristiaallokoissa
Ennen kaikkea asetelmamaalarina tunnetun Johanna Oraksen näyttelyissä Helsingin tuomiokirkon kryptassa ja Taidekartano Johanna Oraksessa Savonlinnassa nähtiin tänä kesänä Oraksen tyypillisestä aihemaailmasta poikkeava öljyvärimaalausten sarja. Nämä Tyttöjen talon kanssa yhteistyössä toteutetut maalaukset ovat kasvokuvia, joiden teinitytöt ja nuoret naiset tuijottavat katsojaansa takaisin murrosiän muutosten ja muuttuvien odotusten, ilojen ja surujen keskellä tasapainotellen. Maalaukset muodostavat polveilevan tarinan, kasvukertomuksen. Maalaukset ovat saaneet innoituksensa niin Oraksen 16-vuotiaan tyttären elämästä kuin Oraksen omista nuoruudenkokemuksista. Maalauksissa elävät siis yhtäaikaisesti kahden sukupolven kokemukset, muuttuvasta maailmasta huolimatta muuttumattomat kasvukivut. Yhteisiä ovat myös ristiriitaiset ja muuttuvat odotukset, joita yhteiskunta teini-ikäiseen lapsuuden ja aikuisuuden häilyvällä rajalla kohdistaa: tyttöjen, joille ei kulttuurissamme anneta paljon vastuuta tai päätösvaltaa, tulisi muuttua naisiksi, joille usein sysätään vastuu myös muiden ihmisten elämistä ja tekemisistä. Maalausten omakohtaisuus on aistittavissa niissä, ja ehkä juuri tämä tunnetilojen selkeä välittyminen herätti oman mielenkiintoni teosten edessä.
Muuttuvien odotusten ristipaineessa
Kasvutarinan pohjavireen asettaa maalaus Queen of F*cking Everything, jonka kivikasvoista naista ympäröi lelujen ja muiden tyttöyteen liittyvien tavaroiden paljous. Nainen on kasvamassa ja kohoamassa häntä ympäröivän pastellinvärisen tavaranpaljouden, tyttöyden, keskeltä. Nainen ja hänen ympäristönsä ovat kuin eri maailmoista: ehkä hänen ympäristönsä, kaikki se, mikä kuuluu tyttöyteen, on alkanut tuntua hänestä turhalta ja triviaalilta elämään tulleiden uusien, suurempien kysymysten edessä. Mukaan sekoittuu myös luopumisen surua ja tuskaa. Kukapa nuori tahtoisi olla lapsellinen – ja kukapa nuori ei olisi edes hieman naiivi?
Maalauksen voi nähdä kuvauksena teinityttöön kohdistuvista ristiriitaisista odotuksista. Maalauksen nuoren naisen päässä on kruunu, joka selvästi värinsä ja yksityiskohtaisuutensa perusteella kuuluu nimenomaan ympäröivään tyttöyden maailmaan. Tämän yhdessä taustan vaaleanpunaisen lelupilven kanssa voi nähdä kuvaavan sitä, miten vanhemmat tahtovat nähdä tyttärensä ikuisena prinsessana, pikku tyttönään. Toisaalta yhteiskunta tyrkyttää tytölle naisellisuutta, taustalla mukana olevia korkokenkiä ja meikkiä. Näiden vaatimusten välissä teinitytön on tasapainoteltava, tuntui hänestä itsestään miltä tahansa, ja vaikka hänen omat ajatuksensa olisivat muualla kuin omien kasvukipujen ja tunteiden peittämisessä tyttöyden tai naiseuden iki-ihanan naamion alle. Ympäröivälle maailmalle ei ole väliä sillä, miten asiat oikeasti ovat, vaan sillä, miltä ne näyttävät. Maalauksen tarinan loppu jää hämärän peittoon, se keskittyy kuvaamaan välitilaa
ennen ratkaisevaa hetkeä. Peittääkö pastellinsävyinen tavarapilvi lopulta naisen, ottaako hän sen vastaan vai alkaako hallita sitä kerättyään voimansa? Teoksen nimi ja tytön kruunu viittaavat siihen, että otettuaan aikansa tyttö alkaa hallita ympäröiviä odotuksia, valitsee mitkä hylkää ja mitkä ottaa vastaan.
Oman elämänsä kohtalotar
Teini-ikään kuuluu väistämättä itsensä etsiminen ja ajoittainen löytäminenkin, oman elämänsä haltuun ottaminen. Sorry We Are Closed -maalauksen tyttö on vetäytynyt äärimmäisesti itseensä, sulkenut maailman mustan unimaskinsa taakse ja kääntänyt katseensa sisäänpäin. Tyttö yrittää saada tilaa itselleen ja omille ajatuksilleen. Tämän tilan saaminen on maalauksen tytölle vaikeaa, mutta se on välttämätöntä, jotta hän voisi muodostaa oman identiteettinsä. Kuitenkin oman tilan ottaminen näyttäytyy ulospäin helposti töykeänä, kuten maalauksen tytön tapauksessa. Nuoren naisen oletetaan olevan vastaanottavainen, kuuntelevan neuvoja ja ohjeita, olevan avoin. Maalauksen tyttö ottaa itsensä haltuun murrosikäisen raivolla, kieltäytyy jakamasta paloja itsestään, omasta päätösvallastaan tai yksityisestä elämästään muille. Hänhän on lopulta vastuussa päätöksistään ja elämästään ennen kaikkea itselleen.
Oraksen sarja esittää oman versionsa myös Lucretiasta, roomalaisen legendan hyveellisestä naisesta, joka tultuaan raiskatuksi vannotti miestään ja sukuaan kostamaan puolestaan ja iski tikarin sydämeensä. Lucretian legenda on taiteessa paljon kuvattu aihe toisaalta ihanteellisen hyveellisyyden, uskollisuuden ja siveyden symbolina, toisaalta siksi, että Lucretian itsemurhan kostaminen johti legendan mukaan kapinaan tyranniaa vastaan ja Rooman tasavallan ajan alkuun. Maalauksissa Lucretia on usein kuvattu joko pitelemässä tikaria rintakehänsä yllä valmiina pistoon tai jo iskeneenä sen sydämeensä. Johanna Oraksen Lucretia pitelee sydäntään kädessään ja tikaria sen yläpuolella valmiina viiltämään, katsoen katsojaansa haastavasti. Maalauksen Lucretia pitää kohtaloaan käsissään, hän on ottanut itselleen täyden päätösvallan siitä, mitä sydämellään tekee, säästääkö sen vai iskeekö siihen tikarilla, kenelle sen antaa. Nykypäivän Lucretia on uskollinen ennen kaikkea itselleen. Vaikka häntä olisi satutettu, on hänen elämänsä yhä hänen.
Maalauksessa Malficent – The Witch Bitch nainen tuijottaa tummalta taustalta katsojaansa takaisin, vastakatseella. Kasvot nousevat mustan taustan pimeydestä, naisen korvassa riippuu luuranko kuin muistutuksena omasta kuolevaisuudesta, jota lapsi ei vielä täysin käsitä, ja jonka valkeneminen usein juuri teini-iässä on harvoin helppo prosessi. Maalauksen nainen katsoo siis katsojaansa kuolevaisuutensa ymmärtäneenä ja elämänsä omiin käsiinsä ottaneena. Naisen katse tuntuu kertovan, että häneltä on turha vaatia mitään ja haaskata hänen aikaansa kaikkiin niihin vaatimuksiin, joihin ei ole edes mahdollista vastata ja joista hän tuskin saa muuta kuin arpia. Just call me a bitch, I don’t care.
Tyttö kuin luonnonvoima
Maalausten sarja huipentuu kuvauksiin hetkistä, joina maalausten tytöt tuntevat voimansa. Maalauksessa On fire tyttö pitelee karanaattia käsissään ja seisoo tulen ja tuulen pyörteissä pitkät vaaleat hiukset hulmuten päänsä ympärillä kuin sädekehänä. Tyttö näyttää elämän pyörteissä voimakkaalta ja vahvalta, hän on todella liekeissä. Kranaatti viittaa samalla räjähdysalttiuteen, niin teini-iässä nopeastikin vaihtuviin mielialoihin kuin myös toisaalta koko elämän epävarmuuteen. Onko tyttö luonnonvoimien armoilla vai onko hän luonnonvoima itsekin? Kuka tietää, mutta ainakin hän on täynnä elämää.
Goddess -teoksessa tunnelma on puolestaan kevyt, valoisa ja seesteinen. Maalauksen tytön hiuksiin on laskeutunut perhosia. Tytön ajatuksetkin ovat kevyet, maalauksen hetkessä kaikki on hyvin ja tyttö tuntee olevansa kuin jumalatar, kaikkivoipa. Mikään ei paina häntä ja hän pystyy uhmaamaan painovoimaa. Perhosissa on myös selkeää muodonmuutoksen symboliikkaa: niiden muutos on valmis ja kaikkien eri vaiheiden jälkeen itseensä käpertyneestä kotelosta on kuoriutunut kaunis perhonen, valmis lentämään maailmaan.
Myös Seireeni kuvaa nuoruuden seesteistä hetkeä, ehkä tosin enemmänkin tyyntä myrskyn edellä. Maalauksessa tyttö katsoo eteensä rauhallisen näköisenä, kirkkain silmin. Hänen hiuksiinsa sekoittuu kallankukkia, Oraksen maalauksissa usein aistillisia ihmisvartaloita jäljitteleviä hahmoja, nyt kuin haaksirikkoisia. Seireenit, antiikin tarujen houkuttelevasti laulavat merenolennot, ovat ehkä ensinäkemältä kauniita ja vaarattoman oloisia, mutta petollisen ensivaikutelman alla raivokkaita ja tuhoisia. Maalauksen nimen voi nähdä viittaavan toisaalta tyynen ulkokuoren pettävyyteen ja sisällä kuohuviin myrskyihin, toisaalta suoraan nuoruuteen ja kauneuteen, viehätysvoimaan, jota tyttö on saanut ympäröivän maailman silmissä.
Sarjan maalausten tytöt kokevat siis tunteiden koko kirjon syvästä surusta uhmaan, itsevarmuuteen ja onneen. Jokainen hetki on samalla kasvun hetki. Tytöt hioutuvat vastoinkäymisten kourissa ja odotusten ristipaineissa, etsivät itseään ja tekevät elämäänsä koskevia päätöksiä, oppivat tuntemaan oman voimansa ja heikkoutensa. Nuoruus on ikäkausista myrskyisin, aika, jolloin muutokset tulevat elämään nopeasti ja suurina, hämmentävinä ja kuohuttavina. Ihmisen kasvu ei lopu kuitenkaan yhdessä teini-iän myrskyjen kanssa, vaan jatkuu toivottavasti koko elämän ajan ilojen ja vastoinkäymisten vuorotellessa.
Kuvat: Iida Kilpeläinen