Ekfrasista Eremitaašista, osa 1: Vaeltelua antiikin ajan veistoskokoelmissa

Myöhään sunnuntai-iltapäivänä

kun huolestuttavat huhut olivat kantautuneet korviini

kaipasin marmorin valkean pinnan rauhoittavaa vaikutusta.

Eihän se pinta ole täydellinen,

kyseessä on kuitenkin kivi

täynnä sävyjä ja rosoja

halkeamat verkostoina

Kauniimpi niin kuin kliinisenä

totean, ehkä kliseisesti

Kaiken sen keskeltä ajatus:

Mitä näemme nyt, on vain luuta.

Kreikkalaiset ainakin maalasivat veistoksensa

ja vaikka joku joskus kauniisti sanoikin roomalaisten rakastuneen valkoiseen marmoriin

olen nähnyt niitäkin kuvia, joissa Augustus näyttää halvalta somisteelta suoraan Vegasista.

Mutta ovathan Rooma ja Vegas kai toisilleen sukua

Panem et circenses

Silmätön jumalattaren pää muistuttaa siitä, että paljon on kadotettu.

Ensimmäinen Athenen rintakuva pysäyttää syvennyksessään

Kiilaskatseinen – mieleeni nousee tämä Saarikosken sana –

Athene katsoo minua jalustojen muodostaman käytävän päästä

itsetietoisena, alttarilleen nostettuna

Oi Athene, kuinka monta alttaria sinulla enää on jäljellä?

Samassa huoneessa on vielä neljä muuta Athenea,

se alkaa tuntua jo liiallisuudelta

Koko museo on täynnä samaa liiallisuutta

valkoisen kuution kaipuu häilyy jossain taustalla.

Suurin osa veistoksista on roomalaisia

mutta kreikkalaisten esikuvien mukaan,

siitä siis jumalatarten nimi

Nississä toisella puolella salia

ensimmäisen Athenen vastaparina hänen uskollinen seuralaisensa Nike.

Mietin, kenen seurassa Nike nykyisin viettäisi aikaansa.

Seuraavassa salissa esittäytyvät muusat

heistä tuntuu tässä kaupungissa olevan ylitarjontaa

vai mitä sanotte:

neoklassistisessa ostoskeskuksessa

Galerejaksi nimetyssä, ironisesti

joka kaupassa tarjolla käyttäjänsä innoittavuutta julistavia vaatteita:

Let me be your muse! Let me inspire you!

Ja suosikkini kaikista – Supermuse. High Life

Vaikka Pietarissa kaikki ovatkin kai hieman runoilijoita

tai ainakin näyttävät siltä

ja Puškinia ei pääse piiloon metrossakaan

kuinka monelle muusalle täälläkään voi olla tarvetta?

Ehkä monellekin, en osaa sanoa

Eihän antiikissakaan muusien määrä ollut vakio

ja silti

nämä museon muusat katsovat rauhallisina marmoristaan

Heidän asemansa ei ole uhattu

Vaikka veistotaide ei muusien vastuualueisiin kuulunutkaan

tuntuu kuin he olisivat sittenkin itse tehneet kuvansa

(Kirjoittaja on tavallisesti kahdella jalalla kulkeva Pietari-klišee, joka hakee otetta taiteesta kirjoittamiseen penkomalla antiikin romukoppaa. Ekfrasista Eremitaašista -sarja on puhtaasti clickbait-henkisesti otsikoitu, ei ekfrasis- eikä eremitaašitakuuta.)