Ekfrasista Eremitaašista, osa 1: Vaeltelua antiikin ajan veistoskokoelmissa
Myöhään sunnuntai-iltapäivänä
kun huolestuttavat huhut olivat kantautuneet korviini
kaipasin marmorin valkean pinnan rauhoittavaa vaikutusta.
Eihän se pinta ole täydellinen,
kyseessä on kuitenkin kivi
täynnä sävyjä ja rosoja
halkeamat verkostoina
Kauniimpi niin kuin kliinisenä
totean, ehkä kliseisesti
Kaiken sen keskeltä ajatus:
Mitä näemme nyt, on vain luuta.
Kreikkalaiset ainakin maalasivat veistoksensa
ja vaikka joku joskus kauniisti sanoikin roomalaisten rakastuneen valkoiseen marmoriin
olen nähnyt niitäkin kuvia, joissa Augustus näyttää halvalta somisteelta suoraan Vegasista.
Mutta ovathan Rooma ja Vegas kai toisilleen sukua
Panem et circenses
Silmätön jumalattaren pää muistuttaa siitä, että paljon on kadotettu.
Ensimmäinen Athenen rintakuva pysäyttää syvennyksessään
Kiilaskatseinen – mieleeni nousee tämä Saarikosken sana –
Athene katsoo minua jalustojen muodostaman käytävän päästä
itsetietoisena, alttarilleen nostettuna
Oi Athene, kuinka monta alttaria sinulla enää on jäljellä?
Samassa huoneessa on vielä neljä muuta Athenea,
se alkaa tuntua jo liiallisuudelta
Koko museo on täynnä samaa liiallisuutta
valkoisen kuution kaipuu häilyy jossain taustalla.
Suurin osa veistoksista on roomalaisia
mutta kreikkalaisten esikuvien mukaan,
siitä siis jumalatarten nimi
Nississä toisella puolella salia
ensimmäisen Athenen vastaparina hänen uskollinen seuralaisensa Nike.
Mietin, kenen seurassa Nike nykyisin viettäisi aikaansa.
Seuraavassa salissa esittäytyvät muusat
heistä tuntuu tässä kaupungissa olevan ylitarjontaa
vai mitä sanotte:
neoklassistisessa ostoskeskuksessa
Galerejaksi nimetyssä, ironisesti
joka kaupassa tarjolla käyttäjänsä innoittavuutta julistavia vaatteita:
Let me be your muse! Let me inspire you!
Ja suosikkini kaikista – Supermuse. High Life
Vaikka Pietarissa kaikki ovatkin kai hieman runoilijoita
tai ainakin näyttävät siltä
ja Puškinia ei pääse piiloon metrossakaan
kuinka monelle muusalle täälläkään voi olla tarvetta?
Ehkä monellekin, en osaa sanoa
Eihän antiikissakaan muusien määrä ollut vakio
ja silti
nämä museon muusat katsovat rauhallisina marmoristaan
Heidän asemansa ei ole uhattu
Vaikka veistotaide ei muusien vastuualueisiin kuulunutkaan
tuntuu kuin he olisivat sittenkin itse tehneet kuvansa
(Kirjoittaja on tavallisesti kahdella jalalla kulkeva Pietari-klišee, joka hakee otetta taiteesta kirjoittamiseen penkomalla antiikin romukoppaa. Ekfrasista Eremitaašista -sarja on puhtaasti clickbait-henkisesti otsikoitu, ei ekfrasis- eikä eremitaašitakuuta.)