Nostetaan Kiiski (jälleen) pöydälle
Otto Lehtonen raportoi viime viikolla Kuvatuksen blogissa keskustelusta, jonka innoittajana oli toiminut taiteilija Veikko Hirvimäen Kiiski-teos. Keskustelun aiheena oli, onko sairaala taiteelle sopiva paikka. Kiiski-kohu on paisunut, kuten kunnon kalajutun kuuluukin, joten on syytä tarttua aiheeseen sekä muutamiin IS:n uutisen kommenttiosiossa esiin tulleista väitteistä.
Tämäkö on sitä taidetta?
Kyllä, tämä on juuri sitä. Nykytaiteen kenttä on laaja, joten tietenkään kaikki teokset eivät voi miellyttää jokaista. Verrataan vaikka kirjallisuuteen. Eihän yhden huonon kirjan perusteella voi tuomita kaikkea kirjallisuutta roskaksi?
Se on ruma.
Kokemus rumuudesta, aivan kuin kauneudesta, on subjektiivinen. Rumuuskin on katsojan silmässä. Mitä sitten, jos Kiiski on ruma? Kauneus ei ole taiteen korkein tarkoitus tai päämäärä. Taide puhuttaa, vaikuttaa, ottaa kantaa tai yksinkertaisesti ilmaisee tekijänsä syviä tuntoja tai näkemystä.
Lapset pelkäävät sitä.
Tai sitten eivät. Myös pelon kokemus on subjektiivinen. Esimerkiksi kaksivuotiaan serkkuni lempihahmo Muumeista on Mörkö. Mutta entä, jos Kiiski onkin sairaalan pienen potilaan mielestä pelottava? Henkilökohtaisesta kokemuksesta voin kertoa, että sairaus voi tuntua itsestä irralliselta, pelottavalta möhkäleeltä, johon on vaikea tarttua. Ehkä Kiiski voi toimia lapselle konkreettisena kohteena, johon projisoida sairauden herättämä pelko. Jos Kiiski ei herätäkään pelkoa, se voi olla lapselle tärkeä liittolainen taistelussa sairautta vastaan.
Se on kallis. Ne rahat olisi voinut käyttää johonkin muuhun.
Suomen Taideyhdistys lahjoitti 20 000 euroa käytettäväksi taiteen hankintaan, joten kyseistä summaa ei olisi voinut käyttää esimerkiksi laitteisiin tai peleihin, kuten kommenteissa ehdoteltiin. Kustannusarvion mukaan lastensairaala tulee maksamaan kaikkiaan 160 miljoonaa euroa, josta valtion osuus on 40 miljoonaa, ja HUS lahjoittaa 40 miljoonaa. Yksityisiä lahjoituksia lastensairaalalle on kertynyt jo 36,5 miljoonaa euroa. Loput maksetaan lainalla.
Taiteeseen käytettävän rahan osuus yksityisistä lahjoituksista on yli miljoona euroa, josta suurimman osan muodostavat Svenska Kulturfonden ja Stiftelsen Brita Maria Renlunds minne -säätiöiden puolen miljoonan lahjoitukset. Kiisken hinta on vain pisara valtameressä verrattuna lastensairaalan kokonaiskustannuksiin. Taidetta varten lahjoitettu raha ei ole pois sairaalan rakentamiseen tai laitteisiin osoitetuista varoista.
Palataanpa vielä alkuperäiseen kysymykseen. Onko sairaala taiteelle sopiva paikka?
Kulttuuriharrastus tutkitusti edistää terveyttä ja työkykyä. Taiteen positiivinen vaikutus hyvinvointiin on yhtä merkittävä kuin liikunnan.(1) Ihminen on mielen ja ruumiin muodostama kokonaisuus, mikä lastensairaalan suunnittelussa on otettu huomioon sen sijaan, että olisi päädytty kartesiolaiseen sielun ja ruumiin dualismiin. Taiteen saavutettavuuden parantaminen on otettu tavoitteeksi laajemminkin sote-sektorilla ja julkisessa tilassa esimerkiksi prosenttiperiaatteen ja hallitusohjelman kärkihankkeen 4 myötä.
Huomionarvoista on myös se, ettei lastensairaala ole ainoastaan sairaille lapsille, vaan myös vanhemmille, sisaruksille ja muille omaisille. Lääkäreille, hoitajille ja muulle henkilökunnalle sairaala on työpaikka. Taide sairaalassa edistää paitsi terveyttä ja viihtyisyyttä, myös taiteen asemaa. Aina ei ole mahdollista tai tarkoituksenmukaista, että ihminen menee taiteen luo. Joskus taide pitää tuoda ihmisen luo. Jos minulta kysytään, mikä tahansa paikka on sopiva taiteelle.
(1) Konlaan, Boinkum Benson 2001. “Cultural Experience and Health: The Coherence of Health and Leisure Time Activities” – Umeå University medical dissertations 706.